Loppuvuoden tapahtumia

Tervehdys kaikille!

Syksy on edennyt pitkälle ja kohta ollaankin jo marraskuulla, eli nyt on hyvä hetki muistutella vielä yhdistyksen tulevista loppuvuoden tapahtumista. 🙂

—-

Tiistaina 30.10. 2018 klo 14 alkaen olisi kaikille halukkaille naisille tarjolla haulikkoammuntaa Hyrynsalmella, Multiharjun ampumaradalla. Tapahtuma sopii niin vasta-alkajille kuin jo kokemusta omaavillekin. Osallistujien toiveita otetaan huomioon ja opastusta sekä neuvoja saa myös esim. aseen huoltoon liittyen. Tapahtuman ohjaajana toimii Matias Vidgren.

Tapahtumaan osallistuvalla alle 18vuotiaalla tulee olla huoltajan suostumus osallistumiseen.

Lisätietoja p 044 577 1011 / Pia tai p 050 520 1618 / Outi

Tapahtuma on maksuton Kainuun Korpinaisten jäsenille, muilta peritään 6e maksu, jonka voi maksaa paikan päällä käteisellä. ( tasaraha!) Hintaan sisältyy opastus, kiekot, aseen käytön (myös oman aseen voi tuoda) patruunat. Lisäksi tarjoamme kaikille osallistujille kahvit.

Tapahtuma alkaa siis klo 14 mutta mukaan voi tulla myöhemminkin, jatketaan niin kauan kuin päivänvaloa riittää. 🙂

Ilmottautumiset ja lisätietoja p. 044 577 1011/ Pia Inkala tai p. 050 520 1618 / Outi Kuvaja

Ilmottautumiset viim. 29.10.2018 !

—-
Hirvijahtiin tutustumista naisille 3.-4.11.2018 Hyrynsalmella Mäen Metsästäjät ry:n mukana.

Jahtiin on mahdollista osallistua myös oman aseen kanssa.

Tarkempi kokoontumispaikka sekä aloituksen kellonaika ilmottautumisen yhteydessä.

Jahti on maksuton Kainuun Korpinaiset ry:n jäsenille, lukuunottamatta henkilökohtaista Metsähallituksen viraslupa maksua, jonka jokainen aseen kanssa osallistuva huolehtii ja maksaa itse.

Lupa maksaa 11.77e /vrk tai 24.12e /2 vrk. Tarvittavat tiedot luvan ostamista varten saat ilmottautumisen yhteydessä. Lupa ostetaan soittamalla puhelinpalveluun samana aamuna kuin itse jahti tapahtuu. Lupa astuu voimaan heti, eikä sitä voi ostaa ennakkoon.

Muille kuin jäsenille jahdin hinta 20e /pvä ja se maksetaan Mäen Metsästäjät ry:lle. Maksutiedot saat ilmottautumisen yhteydessä.

Ilman asetta osallistuvilta ei peritä maksua, eli pelkästään tutustumaan tuleville tapahtuma on maksuton.

Tässä siis hieno tilaisuus tulla mukaan tutustumaan jos hirvenmetsästys kiinnostaa ja olet miettinyt harrastuksen aloittamista.

Huom!
Myös ilman asetta osallistuvilla täytyy olla yllään hirvenmetsästykseen vaadittava MA 22§ mukainen huomiovaatetus: väh 2/3 osaa ylävartalosta tulee olla peitetty oransilla (esim takin päälle tuleva liivi) sekä päähineen tulee myös olla oranssi. Lisätietoja saat ilmottautumisen yhteydessä tai esim.www.riista.fi

Ilmottautumiset viimeistään 28.10.2018 mennessä sihteeri Outi Kuvajalle p. 050 520 1618.

Yhdistys tarjoaa kaikille osallistujille nuotiomakkarat ja kahvit!

Tervetuloa!

—-

Tulossa naisille ja tytöille suunnattu jänisjahti-viikonloppu 11.-13.1.2019 Kainuussa.

Paikka on vielä avoin, eli jos sinulla on ehdotuksia hyvistä maastoista sekä yöpymispaikasta n. 10-15 hlölle kohtuullisen matkan päässä maastoista, kerro se meille joko soittamalla p. 044 577 1011 /Pia Inkala tai laita postia kainuunkorpinaiset@gmail.com

—-

Kainuun Korpinaiset ry:n pikkujoulut pidetään 8.12.2018 – 9.12. 2018 Kuhmossa, Nivatalolla.

Paikalle voi saapua perjantaina klo 17 alkaen ja sunnuntaina lopetellaan n. klo 15.

Ohjelmassa mm. rentoa yhdessäoloa, erähenkistä puuhastelua ja riistaruokakokkailua.

Hinta jäsenille 5e/ hlö, muille 15e/ hlö sisältäen ohjelman, majoituksen (omat lakanat tai makuupussi) ja kaikki ruokailut.

Mukaan n. 5e arvoinen lahja (vapaaehtoinen) jaettavaksi lahjapussiin: kun tuot lahjan, saat lahjan. 🙂

Osallistua voi myös vain toisena päivänä, jolloin hinnasta -50%. Alle 18v osallistuminen ainoastaan huoltajan suostumuksella!

Ilmottautumiset 1.12.2018 mennessä sähköpostilla kainuunkorpinaiset@gmail.com tai p. 044 577 1011 / Pia Inkala

Sydämellisesti tervetuloa!

—-
Jänis – ja kettujahdeista kiinnostuneet, olkaa yhteydessä p. 044 577 1011 / Pia.

Voidaan toteuttaa lyhyelläkin varoitusajalla Hyrynsalmella ja Suomussalmella ihan vaikka kahden naisen porukassa. 🙂

—-

Hyvää loppuvuotta kaikille toivottaa Kainuun Korpinaiset ry:n johtokunta 😊

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.